Ranskassa myyty neljännesmiljoona myrkkymunaa, EU hätäkokoukseen

11.8.2017 klo 13:09 Ulkomaat KD Lehti

Ranskassa on myyty liki neljännesmiljoona myrkkymunaa huhtikuun jälkeen, sanoo maatalousministeri Stephane Travert. Ministerin mukaan riski kuluttajille on kuitenkin hyvin pieni. EU aikoo pitää hätäkokouksen myrkkymunaskandaalin vuoksi.

Ranskalainen tukkukauppa oli hankkinut kaksi munaerää Belgiasta, ja ne myytiin huhtikuun ja kesäkuun lopun välisenä aikana.

Myrkkymunaskandaali alkoi elokuun alussa, jolloin kävi ilmi, että hollantilaisista munista on löytynyt korkeita hyönteismyrkkypitoisuuksia. Munia on löytynyt ainakin 11 maasta. Miljoonia munia ja tonneittain munatuotteita on vedetty skandaalin takia markkinoilta.

Yhteinen tehtävämme on saada tilanne hallintaan, kerätä tieto ja keskittyä analyysiin sekä siihen, mitä voimme oppia järjestelmän kehittämiseksi ja rikollisen toiminnan estämiseksi. – Terveyskomissaari Vytenis Andriukaitis

EU aikoo pitää hätäkokouksen myrkkymunaskandaalin vuoksi. Kokoukseen osallistuvat skandaalin piirissä olevien maiden avainministerit, sanoo EU:n terveyskomissaari. Komissaari Vytenis Andriukaitisin mukaan kokoukseen osallistuvat myös kaikkien jäsenmaiden elintarviketurvallisuudesta vastaavien virastojen edustajat.

Andriukaitis kehotti samalla Hollantia, Belgiaa ja Saksaa lopettamaan keskinäisen sanasotansa.

– Toisten syyttely ei hyödytä mitään, ja haluankin lopettaa sen. Keskitytään tärkeisiin asioihin. Yhteinen tehtävämme on saada tilanne hallintaan, kerätä tieto ja keskittyä analyysiin sekä siihen, mitä voimme oppia järjestelmän kehittämiseksi ja rikollisen toiminnan estämiseksi, komissaari luetteli.

Lähde: STT-AFP