Vuonna 2019 Euroopan unioni on monella tapaa vedenjakajalla. Tammikuussa Britannian parlamentti päätti hylätä pääministeri Theresa Mayn neuvotteleman brexit-sopimusluonnoksen. Tilanne on vieläkin ratkaisematon. Sunnuntaina 24. helmikuuta pääministeri May ilmoitti lopullisen brexit-äänestyksen lykkäämisestä yhä lähemmäs 29. maaliskuuta suunniteltua EU-eroa.

Helmikuussa Ranskan presidentti Macronin ja Italian ministerien välinen suukopu äityi niin pahaksi, että Ranska kutsui suurlähettiläänsä kotiin, mitä ei ole tapahtunut sitten vuoden 1940.

Ilmassa on myös kysymys, onko tämä vasta alkusoittoa suuremmalle ravistelulle EU:n sisällä. Millaisessa päätöksentekokunnossa EU on vaalien jälkeen, jos EU-parlamentin poliittisen ytimen muodostaneet keskustaoikeistolaiset ja keskustavasemmistolaiset voimat heikkenevät ja ”ääripäät” vahvistuvat, kuten ennakoidaan? Sirpaloituuko johtajuus?

Suomen puolivuotinen EU-puheenjohtajakausi käynnistyy 1. heinäkuuta eli käytännössä lähes heti eduskunta- ja eurovaalien jälkeen. Suomen eduskuntapuolueet ovat yhdessä koonneet paketillisen mahdollisia teemoja, joita Suomi voisi PJ-kaudella voidaan nostaa esiin. Mukana on  aiheita kiertotaloudesta nuorisotyöttömyyteen ja maahanmuuttopolitiikasta verokilpailun vähentämiseen.

EU:n kesän ja syksyn suuri haaste on kuigdnkin uuden komission muodostamisessa sekä EU:n seuraavan 7-vuotisen budjetin eli niinsanotun rahoituskehyksen sorvaamisessa eteenpäin. EPP:n kärkiehdokkaan, kristillisdemokraatti Manfred Weberin tie komission puheenjohtajaksi on vielä kaikkea muuta kuin kirkossa kuulutettu. Monista asioista, kuten maataloustuista, maahanmuutosta, EU:n ulkorajojen valvonnasta sekä sosiaalisten oikeuksien pilarista väännetään kättä vielä moneen otteeseen.

Mutta jos asiat ovat mennäkseen huonosti, niin se varsinainen iso kysymys saattaa kuitenkin olla Euroopan talous- ja rahaliiton tulevaisuus. Paino sanalla saattaa. Kun ei näistä tiedä.

EMU:n ja yhteisvaluutan historiasta ja nykytilasta keskusteltiin Ajatushautomo Kompassin seminaarissa lauantaina 23. helmikuuta. Ainakin tavallisen kansalaisen silmiin vaikuttaa, että Euroopan parhaillakin asiantuntijoilla on varsin erilaisia näkemyksiä siitä, kuinka vakaa yhteisvaluuttamme on – näin keskustelu pysyy mielenkiintoisena.

Ainakin tavallisen kansalaisen silmiin vaikuttaa, että Euroopan parhaillakin asiantuntijoilla on varsin erilaisia näkemyksiä siitä, kuinka vakaa yhteisvaluuttamme on – näin keskustelu pysyy mielenkiintoisena.

Kokonaiskuvan saaminen on erittäin vaikeaa, sillä talous, politiikka, sosiaaliset näkökulmat, historia, arvot sekä muut kietoutuvat yhteen monimutkaiseksi vyyhdiksi, jota väistämättä kukin katsomme omasta näkökulmastamme.

Seminaarin pääpuhujat Jaakko Kiander, Tuomas Malinen sekä Paul Mills edustivat ennen kaikkea taloustieteen näkökulmaa talous- ja rahaliittoon. Teknisen toteutuksen puolesta euro on ollut varsin toimiva. Yhteisvaluutan haasteet tulevat politiikasta, talouden inhimillisestä puolesta, kulttuurien, talousjärjestelmien sekä poliittisten järjestelmien eroista ja siitä, miten yhteinen valuutta vaikuttaa kansojen välisiin suhteisiin. Euro oli alun perinkin poliittinen projekti, kiinteä osa EU-hanketta aina Maastrichtin sopimuksesta alkaen. Sitä luotaessa tehtiin vahvoja oletuksia esimerkiksi siitä, että hyvinkin erilaisten maiden taloudet ”konvergoituvat” yhteisvaluutan oloissa samankaltaisiksi ja samansyklisiksi.

Seminaarin kenties tärkein sanoma poliitikoille oli, että talous- ja rahaliittoa ei kannattane yrittää viedä pidemmälle ilman kansalaisten tukea. Vaikka tällä hetkellä euron suosio on ennätyskorkealla, raha- ja talousjärjestelmien integraation syventämisen hintalappu tulee väistämättä eteen monille maille, mukaan lukien Suomelle, koska seuraavat konkreettiset askeleet liittyvät pankkien keskinäisten takausvastuiden kasvattamiseen ja finanssipolitiikan yhtenäistämiseen maiden välillä. EU:n ylikansallinen ohjaus ja kansallinen demokratia voivat vielä törmätä.

Kirjoittaja Tapio Luoma-aho työskentelee Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän avustajana.